Jotkut muistanevat, mitä tapahtui viimeksi, kun tilasin Saksasta optista liimaa. Tulli takavarikoi pakettini pariksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sain vain ilmoituksen, että "aine kului tutkimuksissa".
Lähetin tuosta liimatilauksesta reklamaation jo joskus ajat sitten. Tullin vastausta ei ole kuulunut, eikä maksua ilmaantunut tililleni.
Samsungin näyttö piti kuitenkin yhä liimata (tai pikemminkin jälleen; kaveri oli jo onnistunut särkemään uudenkin lasin). Tilasin siis lisää näytönlaseja sekä liimaa Saksanmaalta.
Lasit saapuivat hyvässä järjestyksessä. Liimaa ei kuulunut, ja arvelin sen joutuneen jälleen "tutkittavaksi". Tämä ei ollut enää ongelma - kävi nimittäin ilmi, että nettituttavani oli jo aiemmin saanut kyseistä tavaraa ison tuubillisen ilman ongelmia. Tarpeeksi kymmenien puhelinten korjaamiseen.
Tulli ei enää edes valittele
Sain torstaina 27.11. ilmoituksen kirjatusta kirjeestä. Perjantaiaamuna kävin sen sitten noutamassa. Kuten arvelinkin, kyseessä oli tilaamani liima. Tämän piti saapua kotiini tavallisena kirjeenä, mutta tullissa käynnin jälkeen nämä muuttuvat kirjatuiksi.
Tälläkin kertaa liimani oli varastettu. Mutta kirjekuoressapa ei ollut mitään merkintää tullilta, eikä selityskirjettä.
Postin palveleva puhelin osasi kertoa vain normaalista lähetysten seurannasta löytyvät tiedot:
"saapunut 30.9., toimitettu tulliin..."
"...ei muita merkintöjä..."
"...saapunut toimipisteeseen 27.11."
Kun epäilin, että tulli kuitenkin olisi avannut kirjeeni, minulle alettiin selittää jotain kirjeen mahdollisesta vaurioitumisesta käsittelyssä, ja löytötavaroiden tiedustelusta.
En usko, että kirjeeni olisi voinut vahingoittua kuvan mukaisella tavalla missään normaalissa Postin koneistossa; ensin kuori päästä auki, sitten kuplamuovipussi auki mattoveitsellä?
Silkkaa vittuilua!
Tullin sivuilta ei enää edes löydy reklamointiin tarvittavaa lomaketta 734s, joka oli paikoillaan vielä heinäkuun puolivälissä. Mahtavatko heillä olla määrärahat tiukassa?
...
Muun muassa tästä syystä olisin halunnut tietosuojavaltuutetun tutkivan tietojeni käsittelyn myös tullin järjestelmissä ja epäiltyjen tietojärjestelmässä.
Siinä missä tulli ensimmäisellä kerralla suhtautui minuun alentuvasti ja kohteli potentiaalisena rikollisena, nyt tulin kohdelluksi roskaväkenä, jolle ei tarvitse edes kertoa, miksi omaisuuttani on varastettu tai kenen toimesta.
...
Tullin harrastamalle simputukselle ei liene loppua näkyvissä, ei niin kauan kuin Suomen huumausainelainsäädäntö on mikä on. Tottakai joku kansanosa tilaa Internetistä päihteitä, kun ne ovat halvempia, ja todennäköisesti puhtaampiakin, kuin kadulta saatavat.
Harmi, että osa näistä (erityisesti vielä toistaiseksi laillisista) huumausaineiden korvikkeista on myös hervottoman vaarallisia. Ihmisiä kuolee näihin "muuntohuumeisiin" vähän väliä.
Tottakai viranomaisten resurssit tällaisessa tilanteessa loppuvat kesken, ja nämä turvautuvat halpamaisiin keinoihin ja tekosyihin vain hävittääkseen kaiken kemikaalin näköisenkin.
Ehkä minunkin liimaputkiloni ovat nyt jossain tilastossa "torjuttuina lääkeainelähetyksinä". Saisinpa edes tietää!
Ja mitenhän minut oikein on tilastoitu?