Työmarkkina-asioista on tuskin koskaan aikaisemmin keskusteltu näin vilkkaasti. Keskustelun määrä ei näytä tuottavan ongelmiin ratkaisuja, vaan aina löytyy uusi kulma, josta kiistellä. Suomen työmarkkinat ovat solmussa ja langanpäitä nyppiessä tuntuu siltä, että solmu menee aina vain tiukemmaksi.
Sopimusyhteiskunta luo turvallisuutta ja ennustettavuutta, mutta se ajautuu kriisiin nopeiden muutosten edessä. Työmarkkinat ovat tästä hyvä esimerkki. Jäykkien rakenteiden uudistaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi valtapelien ja monipolvisten sopimuskehikkojen labyrinteissä. Haitallista jäykkyyttä syntyy työpaikoille mm. siitä, että työntekijöiden toimenkuvat eivät jousta samassa tahdissa toimintaympäristön muutosten kanssa.
Viimeisin esimerkki on Posti ja sen ilmoitus laajentaa palveluvalikoimaansa ruohonleikkuupalveluiden tarjontaan. Ilmoitus on saanut liikkeelle niin kannattajia kuin vastustajiakin. Itse ajattelin ensin olla miettimättä koko asiaa, mutta postinjakajan närkästyminen ja ammattiliiton laskelma herätti myös minut pohtimaan tätä uudistusta.
Toimintaympäristön muuttuessa Posti on pakotettu kehittämään toimintaansa ja miettimään uusia palveluita, jotta postinjakajien työpäiviksi riittää tekemistä. Kun tätä postinjakelua täydentävää työtä on nyt löytynyt, kommentoi eräs postinjakaja sitä närkästyneenä: Talouselämässä 22.4. olleen artikkelin mukaan postinjakaja toteaa, että ruohonleikkuusta saa alle euron tuntipalkan ja se on mitätön korvaus tästä fyysisestä työstä.
Mistä on kysymys? Eihän palkka voi olla alle euron tunnilta? Ei se olekaan, vaikka kyseisessä artikkelissa onkin uutisen arvoiseksi nostettu ammattiliitto PAU:n laskelma, jonka mukaan postinjakajalle jäisi ruohonleikkuusta 0,67 euron tuntipalkka. On syytä huomata, että tämä mainittu summa on normaalin palkan päälle maksettava korvaus, jos henkilö suostuu tekemään nurmikonleikkuutyötä postinjakamisen ohella. -Miksi ammattiyhdistys uutisoi asian näin, eikä pohdi esimerkiksi sitä, että uusi palvelu saattaa pelastaa työntekijät irtisanomisilta?
Staattinen toimenkuvakäytäntö ja vaatimus kaikkien työtehtäviä koskevien muutosten hinnoittelusta sekä työmarkkinoiden jäykkyys tulevat hyvin esille tässä esimerkissä. Miksi ihmeessä nurmikonleikkuusta pitäisi maksaa lisää tilanteessa, jossa työntekijän työpäivä ei täyty ilman tätä uutta tehtävää?
Ymmärrykseni mukaan postin työehtosopimuksessa on sovittu säännönmukaisesta työajasta, johon kukin työntekijä on sitoutunut. Esimerkiksi sanomalehdenjakelutyössä kokoaikaisen työntekijän säännöllinen työaika on 38 tuntia ja 15 minuuttia viikossa. Arkijärjellä ajateltuna pitäisi olla ihan sama, kuluuko henkilön työaika postia jakaen vai nurmikkoa leikaten. Voisi olla myös tarpeen keskustella, onko oikein että työntekijä vaatii lisäkorvausta normaalin palkan päälle siitä, että tekisi koko sovitun ajan työnantajan osoittamia töitä.
Näyttää siltä, että Postin tapauksessa työntekijöillä on halutessaan mahdollisuus olla tekemättä koko päivä töitä. Tuottavuutta ei paranneta sillä, että vaaditaan kokoaikaisia sopimuksia työnantajalta, mutta työntekijän ei tarvitsekaan tehdä koko sovittua aikaa töitä. Tai jos tekee, niin voi vaatia siitä lisäkorvausta. Surullista on se, jos työntekijä todella luulee saavansa palkkaa vain 0,67 euroa tunnilta, eikä ajattele asiaa lainkaan kokonaistyövelvoitteensa näkökulmasta katsottuna. Ei ihme, että ihmiset kokevat katkeruutta.
Seuraavassa toinen esimerkki työtehtävien sisältöjen tulkinnasta –tällä kertaa palvelun ostajan näkökulmasta:
Joitakin vuosia sitten elimme perheessäni ruuhkavuosia pienten lasten ja kello viiden kriisien keskellä. Siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu ja moni muu arkinen asia täytti päivät totaalisesti. Tuolloin päädyimme ostamaan siivouspalveluita. Mutta kuinka siinä kävikään?
Siivouspalveluyritys arvioi siivouksen kestoksi viisi tuntia. Sovimme, että työ tehdään kahden henkilön tiimityönä, jolloin kummankin osuudeksi tuli 2,5 työtuntia per siivous. Näin tehtiin ja puhdasta tuli. Keitin kahvit termoskannuun joka kerta siivoojia odottamaan.
Kerran ohjeistin, että ”tänään ei tehdäkään sitä normaalia siivousta vaan pestään ikkunat”. Tähän siivoojat totesivat, että ”ei onnistu, ei ehdi”. Vastasin siihen, että ”ei haittaa, jos kaikki ikkunat eivät tule pestyiksi, peskää niin monta kuin 5 tunnissa ehtii”. Siivoojat kieltäytyivät. Hiukan ihmiettelin, mutta annoin asian olla. Toisen kerran ohjeistin, että ”pyyhkikää sälekaihtimet” (kun ne eivät kuuluneet normaalisopimukseen). Tälläkään kertaa ei onnistunut. ”Ei ehdi.”
Asia alkoi kiinnostamaan minua, koska mielestäni ehdottamani työn sisällön muutokset olivat sopimamme työajan mukaisia ja lisäksi hyvin linjassa siivoojan tehtävien kanssa. Asiaan tutustuttuani kävi ilmi, että en saanutkaan sovittua viiden tunnin palvelua, vaan siivoojat tekivät työn juoksujalkaa kahdessa tunnissa ja olivat jo toisen työtehtävän parissa, kun vielä luulin heidän pyyhkivän pölyjä meidän olohuoneessa. Keittämiäni pullakahvejakaan he eivät todennäköisesti koskaan ehtineet juoda, vaan kaatoivat viemäristä alas. Lasku tuli viideltä tunnilta.
Kolmatta kertaa en enää kokeillut sopimuksemme joustavuutta, vaan lopetin siivouspalvelun ostamisen ja jaoimme siivousvuorot oman perheen kesken. Mutta miten tämä kokemus liittyy Postin ruohonleikkuupalveluun tai työmarkkinoiden haasteisiin?
On tärkeää, että työnantaja tai palvelun ostaja saa käyttöönsä sen määrän työtä, kun sopimuksessa on sovittu. Työntekijän näkökulmasta on tärkeää, että hän saa sen palkan ja ne olosuhteet, joista on työsopimuksessa sovittu. Haasteellista on löytää tasapaino ennakkoon sovittujen asioiden ja nopeaa joustoa tarvittavien asioiden välillä. Nykyisessä valtavassa TES-pilkunviilauksessa ei ole riittävästi mahdollisuuksia toimintaympäristön edellyttämien joustojen toteutumiseen.
Toivon, että työntekijäpuoli ymmärtää, että turbulentissa maailmassa ja erityisesti taantumassa toimittaessa, yritysten on muututtava nopeasti. Kyse ei ole työnantajan ilkeydestä, kun se ehdottaa työntekijälle muutosta toimenkuvaan. Kyse on eloonjäämistaistelusta ja työpaikan mahdollistamisesta myös tulevaisuudessa.
Työmarkkinaumpisolmun avaamiseen kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa. Siinä auttakoon vanha sananlasku ”joka ei solmuja avaa, se ei vaikeuksia voita”. Sananlasku viittaa varmaankin lahjapaketin narujen avaamiseen, mutta sopii se tähän työmarkkinatilanteeseenkin ohjenuoraksi. Näillä sanoilla evästäisin kaikkia työmarkkinaosapuolia, jos he vain kuuntelisivat. Valitettavasti he eivät vielä kuuntele, vaan hyväksikäyttävät koko systeemiä omien jäsentensä etujen turvaamiseen ja ajavat tätä hienoa maatamme täysillä päin seinää.